Heidi Vallineva
+358 400 870 522
Veikkola, Finland
kennel.rockingstars
@gmail.com
Facebook: Kennel RockingStars
About Me
Hei! Olen Heidi Vallineva ohessa kerron hieman itsestäni, kodistamme sekä harrastuksistani. Työskentelen liikenneopettajana Autokoulu Safiirissa Espoossa sekä nykyään myös Kirkkonummen Autokoulu Prossa. Vaikka nuoren ikäni puolesta (vuosimallia -79) minulla ei luulisi olevan pitkäaikaista kokemusta alalta - olen työskennellyt autokoulu alalla vuodesta 1996 lähtien. Aikaisemmin tosin koulutussihteerin tehtävissä ja sen jälkeen liikenneopettajana. Koulutusta minulla on alalta autokoulu yrittäjäksi / opetustoimesta vastaavaksi johtajaksi asti. Asumme koirieni kanssa omassa rivitalossa Veikkolassa, jota kuvaa hyvin sanat "maalla kaupungissa". Kotiimme kuuluu pieni etu- ja takapiha. Takapihan terassilla koirani tykkäävät viettää varsinkin kesäisin paljon aikaa ottaen aurinkoa tai polskien kahluu altaassaan. Viimeiset pari kesää olemme vuokranneet Keski-Suomesta kesäajaksi tupaa, jossa olemme viettäneet aikaamme samalla rakentaen perheemme kesämökkiä lähelle. Siellä koirat pääsevät nauttimaan vapaasta maalaiselämästä luonnon keskellä. Lisäksi vierailemme usein vanhempieni luona Espoossa, josta olen itsekin kotoisin. Myös heidän omakotitalonsa pihalla koirani saavat telmiä vapaasti. Aikaisemmin minulla on kokemusta koirista lapsuudestani, jolloin perheellämme oli cockerspanieli Mona. Nuoruudessani vartuin saksanpaimenkoirieni Ciran ja Dixin kanssa, joiden kanssa tuli ensimmäisen kerran kokeiltua agilityn alkeita, silloin harrastukset olivat enemmän tokopuolella - tottelevaisuus koulutuksen parissa. Kävimme myös muutamissa näyttelyissä. Kunnes valitettavasti harrastuksemme loppuivat Ciran menettäessä näkökykyään silmäsairautensa vuoksi. Lisäksi lapsuudessa meillä oli myös lintuja, kaneja, kissoja sekä niiden pentuja. Tuolloin myös ratsastin ja hoidin hevosia. Kaikenlaiset eläimet ovat siis aina olleet lähellä sydätäni. Harrastan bostoneideni kanssa agilityä, joka on koirieni ehdoton suosikki laji. Muutaman ensimmäisen kilpailun jälkeen molemmat vanhemmat aikuiset koirani siirtyivät kilpailemaan 2-luokkaan. Rocky -voittaessaan Liedossa 3:n O tuloksensa radalta ja samalla luokkansa voiton! Saaden näin ollen myös Agility Sertin. Ja neiti Zara nappasi Vantaalta oman Agility serttinsä, sijoittuen samalla luokkansa 2 parhaaksi palkinto korokkeella (erona 1 sijaan 1,1 sekunttia!). Koirien nopean menestyksen myötä tuli minulle ohjaajana pupupöksyyn mahdollisesta 3 luokasta ja sen vaatimuksista, jolloin lopetin säännöllisen kilpailun ja jatkoin lajia harrastuksena. Silti koirani ovat voittaneet jo parina vuonna epävirallisen SUOMEN BOSTONEIDEN AGILITYN SUOMENMESTARUUDEN! Zaran voittaessa kiertopalkinto pokaalin vuonna 2012 ja Rockyn voitto mestaruuden vuonna 2014. Ja vuonna 2016 vanha veteraani narttuni uusi mestaruutensa voittamalla Suomen Bostoneiden Agilityn Suomenmestaruuden uudestaan itsellensä! Kiitos Viivi <3 --3--=""> Olemme kokeilleet myös mm tokoa, josta Rocky piti kovasti ja Zaran suoksikkia koiratanssia. Nykyään harrastamme agilityn lisäksi myös rally-tokoa kaikkien koirieni kanssa, ja myös yhdessä lähellä asuvien kasvattieni kanssa treenailemme silloin tällöin kyseistä lajia yhdessä. Kasvattini Ruska, joka asustaa vantaalla omistajansa Heidin ja Arin kanssa onkin menestynyt upeasti kyseisessä lajissa. Lisäksi Käymme koiranäyttelyissä, joissa olemme pärjänneet ihan mukavasti ulkomaita myöten. Koirani nauttivat myös pitkistä metsälenkeistä ja uimisesta. Uusimpana lajina meillä on Nose Work jonka parissa nuorin koirani Grace on todellinen lahjakkuus, Neiti voitti ensimmäiset Nose ulkoetsintä kilpailunsa ajalla 34 sekunttia, kun etsintä aikaa oli varattu kisaan 5 minuuttia ja näin ollen voitti koko kilpailun ajoneuvo etsinnän ulkosalla osien kirkkaasti. Kun minulle tulee lisää aikaa jatkamme varsinkin Gracen kanssa nenätyöskentelyä. Koirien lisäksi minulla on kaksi moottoripyörää. Hieman rakenneltu DragStar650 sekä CBR600. Moottoripyöräily on tosin viime aikoina jäänyt vähemmälle, koirien kanssa harrastamisen kasvaessa. Mutta haaveena olisi vielä joskus asentaa moottoripyörään peräkärry koiria varten. Matkapyöräily kokemusta on tähän mennessä kertynyt 20:sta eri maasta. Haaveena vielä joskus olisi kerätä lisää uusia maita. Mutta nykyään tulee matkustettua ulkomailla enemmäkseen koirien kanssa yhdessä. Vuonna 2016 sain vihdoin alkaa toteuttaa pitkä aikaista unelmaani opiskella eläinten parissa ja suoritinkin töiden ohessa kaksi koulua sekä Eläinten kouluttaja kurssin että myöskin hajukouluttaja kurssin, josta pää ohessa Nose Work:n parissa lopputyöni tein. Mutta työharjoittelussa tutustuin myös pelastuskoira toimintaan sekä jäljestykseen ja rauniokoira toimintaan ja pääsin myös apukouluttajaksi työharjoittelun ajaksi Koirakoulu Kompassille hajutaituri kurssille sekä jäljestyksen alkeiden opettamiseen. Oli ihanaa - kiitos teille! Varsinkin Kompassin väelle sekä Camillalle. Pääsin myös mukaan suorittamaan ensimmäistä Match Show tuomarin hommi suoraan messukeskukseen Kompassin teemapäiville mukaan! Oli upee kokemus! Tällä hetkellä jatkan opiskelujani Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa Ongelmakoirakouluttaja kursseilla, samaan aikaan suoritan myös päivitystä nykyisessä työssäni opiskellen siis kahta koulua töiden ohessa. Treenaamme myös Agilityä Rockyn kanssa ensimmäistä kertaa tosissamme. Pääasiassa 3 agi kouluttajan kanssa sekä Personal Trainerin Jarin kanssa salilla, jossa Jari päätti laittaa myös ruokavalioni uuteen uskoon! Näiden ihanien ihmisten parissa olen oppinut paljon ja saanut paljon vinkkejä oman koirani ja itseni kouluttamiseen - olen teille ikuisesti kiitollinen! Elämme siis unelmaamme, emme unelmoiden vaan töitä tehden niiden eteen! Kesällä 2017 pääsimme Rockyn kanssa kilpailemaan Agilityä Hollantiin - Word Agility kentällä maailmanmestaruudesta kisaillen, jo kokemus päästä sinne asti kisaamaan on minulle jo todella suuri juttu. En olisi siitä koskaan osannut unelmoidakaan, samalla tämä on tilaisuus tehdä elämässä jotain uutta jälleen. Hello! My name is Heidi Vallineva alongside tell you a little about myself, our home and my hobbies. I work as a teacher of traffic driving school to the capital region. Although, on behalf of the young for my age (year model -79) I do not think the long-term experience in the field - I've been working in the field of Driving School since 1996. In the past, however, the education secretary positions, and then driving teacher. We live with my dogs in their own row house in Veikkola, which is illustrated by the words "in the country". To our house with a small front and backyard. The backyard terrace dogs love to spend, especially during the summer months a lot of time sunbathing or paddling pool whilst the polskas. In the summer often we spend time in Central Finland, where we have spent our time in the same building close to the family's summer cottage. There, the dogs can enjoy the freedom of country life in the countryside. In addition, we visit often with my parents in Espoo, Finland, where I come from. Also, their single-family house in the yard dog will romp freely. In the past, I have experience with dogs of my childhood, when the family had a cocker spaniel Mona. In my youth I grew up German Shepherd with Cira and Dixie. In addition, during childhood, we were also birds, rabbits, cats and their kittens. At that time, also riding and I took care of the horses. All kinds of animals are therefore always been close to my heart. My hobbies are with my dogs agility that my dogs are an absolute favorite dish. After a couple of competition in both adults took my dog to compete in the 2-category. Rocky -winner by Lieto third-O results of the race and at the same time class victory! Thus causing the Agility CC. And Miss Zara in Vantaa get your Agility CAC, placed in the same class as the best 2 podium (as opposed to 1 instead of 1.1 seconds!). The rapid success of the dogs I wanted to take a break from competing. And I finished regular competition, and I continued to type a hobby. Still, my dogs have already won as a pair in the informal BOSTONS TERRIERS FINLAND agility championship! Zara winning the trophy for the trophy in 2012 with Rocky winning the championship in 2014. We have tried to include obedience, which Rocky liked very much, and Zara's favorite dog dancing. Today, hobbies agility, but also rally-obedience with all my dogs, and with my puppies also one of the nearby residents will train once in a while this species together. My breeding Ruska, who lives in Vantaa owner Heidi and Ari has succeeded magnificently with the specific category. In addition, We go to dog shows where we have got on quite nicely abroad. Dogs also enjoy long walks in the forest and swimming. |