Heidi Vallineva
+358 400 870 522
Veikkola, Finland
kennel.rockingstars
@gmail.com
Facebook: Kennel RockingStars
Pentu kasvaa kohdussa noin 63 vrk:n ajan.
Syntymän jälkeen on nk. vegetatiivinen
kausi kahteen viikkoon asti. Tällöin pentu käytännössä vain nukkuu ja syö.
Pennun jatkoa ajatellen on kuitenkin hyvin tärkeää että pentua käsitellään myös
tänä aikana.
Noin 2-3 viikon iässä pentu alkaa
valmistautua oppimiseen. Vaihetta kutsutaan siirtymäkaudeksi.
Koiran elämän ratkaisevin kausi eli
leimautumiskausi alkaa noin kolmen viikon iässä ja jatkuu noin 12 viikon ikään
saakka. Tänä aikana kokemiaan ja oppimiaan asioita koira ei unohda, ja ne
heijastuvat sen käyttäytymiseen koko sen loppuelämän ajan. Leimautumiskauden
alussa, kennelissään, pentu tottuu ympäristöönsä: emoonsa, sisaruksiinsa,
ihmisiin, ääniin jne. Tätä kautta pidetään yhtenä tärkeimmistä psyykkisen
kehityksen kannalta.
Seitsemästä viikosta eteenpäin alkaa nk.
nopean oppimisen kausi. Koira oppii ja ottaa vastaan enemmän kuin koko elämänsä
aikana yhteensä. Tässä iässä pentu oppii ymmärtämään käskyjä ja puhetta ja
tällöin olisikin hyvin tärkeää puhua pennulle paljon ja selkeästi. Pentu oppii
nyt myös kiellot ja alistuu niitä noudattamaan. Pennun mahdollinen dominoiva
luonteenlaatu tulee tässä ikävaiheessa hyvin esille, joskin havaitseminen
vaatii yleensä kokenutta "koirasilmää".
Sosiaalistumisen kaudella (~8-16 vk)
pennun tulisi päästä tutustumaan mahdollisimman paljon erilaisiin
ympäristöihin, ihmisiin, koiriin jne. Tämä voi olla monelle pennunomistajalle
vaikea tilanne, koska pennulla ei vielä ole rokotuksia ja emonkin antamat
suoja-aineet alkavat vähitellen menettää tehoaan. Kuitenkin on syytä punnita
tarkkaan molempia vaihtoehtoja. Toisaalta pennun riski sairastua on suurempi,
jos sitä viedään yleisille paikoille jo heti sen tultua uuteen kotiinsa
(Tietenkään pentua ei kannata vielä tässä vaiheessa viedä koirapuistoihin,
joissa mahdolliset kulkutaudit pesivät!). Toisaalta taas, jos sitä pidetään
neljän seinän sisällä aina neljän kuukauden ikään saakka, on paras
sosiaalistumiskausi jo ohi, ja pennun opit tältä saralta jääneet mitättömiksi.
Kun suloisesta pennusta on kasvanut aikuinen koira, soisin omistajalle sen
ilon, että koira on varsin sosiaalinen ja hyväksyy kaikenlaiset ihmiset ja
koirat!
On syytä muistaa että tällä ajanjaksolla
tapahtuneet asiat koira muistaa lopun ikäänsä, joten sitä olisi pystyttävä
suojelemaan järkyttäviltä kokemuksilta. Tänä aikana tapahtuneista asioista
johtuvia traumoja on myöhemmin hyvin vaikeata ellei mahdotonta saada
korjatuksi.
Arvojärjestyksen muotoutumiskausi osuu
suunnilleen viikoille 13-17. Pennun kanssa on hyvä esimerkiksi retuuttaa
rättiä, muistaen kuitenkin että ihminen lopulta voittaa aina mittelön. Näin
pennulle tulee selväksi, kuka on joukon pomo.
Noin 5-6 kuukauden ikäisenä pentu on
yleensä alistuvaisempi kuin aikaisemmin. Kaikenlainen puuhailu ihmisten kanssa
tuottaa sille mielihyvää. Tässä ikävaiheessa pentu oppii parhaiten erilaisia
yhteistyötä vaativia taitoja kuten kauniisti hihnassa kulkemisen, autossa
matkustamisen jne. (harjoittelu toki kannattaa aloittaa jo paljon aikaisemmin).
Tällä kaudella pennulle pitäisi uhrata mahdollisimman paljon aikaa, koska tämä
kausi on pennun psyykkisen kehityksen kannalta hyvin tärkeä ja positiiviset
kokemukset ihmisten kanssa suunnattoman tärkeitä jatkoa ajatellen.
Noin 6-7 kuukauden iässä pentu tulee
puberteettiin. Tämä on koiralle yhtä vaikeaa aikaa kuin meille ihmisille. Koira
voi olla oikukas ja tasapainoton ja omistajasta voi tuntua että koira on
unohtanut kaiken aiemmin oppimansa. Koira voi jopa käyttäytyä arasti tai
aggressiivisesti tilanteissa, jotka ovat aiemmin sujuneet täysin ilman
ongelmia. Toisilla yksilöillä puberteettia tuskin huomaa. Tällä kaudella koiran
koulutus kannattaa jättää vähemmälle ja antaa koiralle aikaa. Yleensä tilanne
rauhoittuu muutamassa kuukaudessa.
Kun puberteetista on päästy yli, tulee
koirasta taas yhteistyöhaluisempi ja koulutusta voidaan jatkaa uudella innolla.
Rocking Stars Angel Alice